Bu kliniğe burada henüz yorum yapılmamış. İlk siz yazabilirsiniz.
Anni Suomalainen
Aivan uskomattoman hyvä paikka! Todella ystävällistä ja ennenkaikkea asiantuntevaa palvelua! Tilat olivat myös kauniit. Kannatti tulla Kouvolasta asti! Jännitän ja pelkään hammaslääkärissä käyntiä, mutta pelkoni hälveni ensimmäisen viiden minuutin aikana.
Arja oli todella hellä ja kertoi koko ajan mitä hän tekee ja mitä tehdään seuraavaksi. Lausahdukset toimenpiteen aikana, kuten "hienosti menee", "hengittele rauhassa nenän kautta" sekä "onhan kaikki hyvin?", saivat minut tuntemaan, että olen turvassa. Olin todellakin luotettavissa käsissä. Toimenpiteet olivat kivuttomia muutamaa pientä vihlaisua lukuunottamatta.
Arja antoi todella hyvät ohjeet ennen toimenpiteisiin tuloa ja toimenpiteiden aikana sain paljon tietoa esimerkiksi hampaiden hoidosta. Suosittelen lämpimästi GLOSSia kaikille, jotka kokevat hymynsä himmeäksi. Olin lopputuloksen nähdessäni niin tyytyväinen ja iloinen, että onnenkyyneleet valuivat poskille <3 nyt kehtaa hymyillä huoletta! KIITOS!
Olen aikaisemmin ollut skeptinen hampaiden valkaisusta, mutta tämän kokemuksen jälkeen on mahdotonta olla enää sitä mieltä.
Erittäin asiantuntevaa, sekä kaikin puolin huomioivaa. Pidettiin huolta siitä, että minulla oli kaikki hyvin ja varmistettiin sitä useaan kertaan, sekä kerrottiin kokoajan mitä tapahtuu ja miltä voi tuntua jne.
Myös nykyisten hygieniaohjeistuksien puolesta oli täysi kymppi, koska itse olen hyvin tarkka siitä, että hygienia säilyy erilaisten tilojen ja tilanteiden vaihteluiden myötä. Missään muualla minua ei ole pyydetty pesemään käsiä heti ensimmäisenä kun tulen ovesta sisään, mikä on mielestäni vain erittäin iso huomioonotto kaikkia seuraavaksi tulevia asiakkaita kohtaan.
Ainiin, lopputuloksesta sen verran vielä, että kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! :)
Kävin soodapuhdistuksessa sekä titaanioksidivalkaisussa GLOSSissa. Puhdistuksen teki Tiia ja valkaisun Arja. Ohjeistukset ennen hoitoa ja hoidon jälkeen sain sähköpostiin, jonka lisäksi ne käytiin läpi myös paikan päällä, joten kaikki oli selkeää. Sain molemmilta tekijöiltä todella ammattitaitoista, ystävällistä ja hellää palvelua. Erityisen mukavaa oli jatkuva asiakkaalle kertominen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ja varmistaminen siitä, että kaikki on hyvin. Molemmat hoidot oli täysin kivuttomia ja hammashoitolan penkissä oli ensimmäistä kertaa todella miellyttävää olla. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Nyt kelpaa hymyillä, kiitos GLOSS!
Olen aika huono antamaan palautetta, mutta nyt on pakko. Sain lahjakortin hammaskiven poistoon ja tehovalkaisuun. Olen käynyt useassa eri hammashoitolassa, mutta nyt sain aivan omaa luokkaa olevaa palvelua. Näin hyvin puhdistettuja hampaita ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Hammaskiven poiston aikana annettiin myös vinkkejä kotiin sekä näytettiin ihan peilin avulla miten lankaus tehdään oikeaoppisesti. Perinteistä hammaslankaa en kyllä ala käyttämään, mutta lankaimeen lupasin tutustua. Valkaisusta olin joskus kuullut ja pelkäsin hoitoa. Pelko oli aivan turhaan. Ei kipua tai mitään mikä olisi tehnyt hoidosta epämiellyttävän. Tilanteeseen varmasti vaikutti myös se, että koko ajan kerrottiin mitä tehtiin. Ja mitä tulee lopputulokseen. Hampaista tuli juuri sellaiset mitä 50-kymppinen mies toivoo näkevänsä peilistä. Sopivan valkoiset. Kiitos vielä kerran!
Tämä oli ensimmäinen valkaisukertani ikinä, joten en tiennyt mitä odottaa. Arja teki puhdistuksen ja valkaisun. Hän oli todella ammattitaitoinen ja ihana, hän kertoi kokoajan yhtä aikaa mitä seuraavaksi tekee.
Koska hampaani olivat tosi kuluneet, Arja varoitti alussa että voi vihloa, ja muutama minuutti ennen kun oli valmista, ne rupesivat vihlomaan niin pahasti että päätin jättää sen valkaisun siihen.
Olen kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen! Tuli paljon valkoisemmat hampaat, mutta ne vielä näyttävät luonnollisilta!
Nyt on käyty sitten ensimmäistä kertaa hampaiden tehopuhdistuksessa ja tehovalkaisussa, enkä voisi olla onnellisempi. Puhdistuksen jälkeen suu tuntui niin raikkaalta ja puhtaalta. Valkaisun lopputulos oli aivan upea! Nyt sitä ei muuta sitten tehdäkään kuin hymyillään :) !
Suosittelen lämpimästi tulemaan hampaiden hoitoon Gloss:lle. Luvassa on erittäin huolellista, ihanaa ja ammattitaitoista palvelua.
Kiitoskiitoskiitos vielä Sarille, olet loistava! <3
Valkaisun ja palvelun laatu on aina ollut hyvä, mutta olen erittäin pettynyt yrityksen vastuullisuuteen nyt korona-aikana. Olisin halunnut siirtää aikani flunssaoireiden vuoksi n. 1,5 vuorokautta ennen hoitoani. Tämä ei kuitenkaan ollut heidän mukaansa mahdollista, sillä siirtäminen olisi pitänyt tehdä 48 tuntia ennen varattua aikaa. He jopa sanoivat, etteivät oireet ole este tulla hoitoon, koska "eivät pelkää" ja hoitavat suojautumisen hyvin. Tämä on kyllä täysin vastoin THL:n antamaa ohjeistusta. Peruutusehtojen pitäisi kyllä mielestäni joustaa tässä tilanteessa. Samaa mieltä oli Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonta, johon olin yhteydessä.
Nyt on pakko tulla suosittelemaan! Niin upeat hampaat ja niin henkilökohtaista palvelua, että tuntui kun olisin ollut heidän ainoa asiakkaansa. Olen itse hammaslääkäri pelkoinen, mutta he tekivät oloni todella mukavaksi hoidon aikana. Opin myös konkreettisesti miten hoitaa hampaitani jatkossa paremmin myös kotona. Suosittelen koko sydämmestäni ja ostin myös perheelle Joululahjaksi heidän lahjakortit.❤️